|
| « takaisin |
Käden taidot 1-4
|
 |
7.10.2004 TIEDOTE W+G
Käden taidot -sarja valmistui
Käden taidot -sarjan neljäs osa on ilmestynyt. Samalla koko sarja on
nyt valmis. Sarja on kattava perusteos kaikille käsitöistä
kiinnostuneille. Sen uusin osa houkuttelee mukaan syksyisiin
askareisiin ja joululahjojen valmisteluun.
Sarjan neljäs osa sisältää innostavia ideoita
kudonnasta ja kirjonnasta virkkaukseen, ryijyn, pirta- ja
lautanauhojen ja neulakintaan valmistukseen, nypläykseen, paperi-,
massa- ja nahkatöihin sekä posliinin koristeluun.
Kirja alkaa leluista ja nukkekodin sisustamisesta. Siinä onkin jo
hyvä lahjavinkki! Kirja sisältää myös tarkat ohjeet, mallit ja
tarviketiedot. Teos sisältää myös runsaasti esimerkkejä paperista ja
paperinarusta valmistettuihin koristeisiin. Paperinarutyöt kun ovat
mykyisin huikean suosittuja ja vielä helppoja. Askartelijat
valmistavat mielellään mm. paperienkeleitä ja kukkakoristeita
jouluksi. Kirja antaa ohjeet myös niiden valmistamiseen.
Kuva paperikukista: Lasse Lehtiranta.
|
Mallisuunnittelija Viivi Vatanen, yksi Käden taidot -sarjan 4. osan
tekijöistä vahvistaa, että me aikuiset haluamme nykyisin saada
käsillämme aikaan jotakin hyödyllistä. Miten kaunis onkaan paperista
valmistettu juhlakattauskoristelu ja miten jännittävää kynttilöiden
valmistus! On kuin taikaa, kun kastetun kynttilän ympärille
muodostuu yhtäkkiä aito, käsin tehty kynttilä.
Tuore kirja sisältää sekä uutta että uudelleen ajankohtaiseksi
tullutta. Jos olet kiinnostunut ryijyistä, teos opastaa tarkasti,
miten ryijyn voi valmistaa joko kutoen tai ommellen. Kirja esittelee
muutamia kauniita esimerkkejä. Jos sinua taas kiinnostavat vaikkapa
lyijylasi- tai massatyöt, saat niihinkin kirjasta oivat ohjeet. Ja
kaikista sarjan osista löytyy sekä silmän iloa että monia hauskoja
ja usein helppojakin joululahjaideoita. Käsille riittää puuhaa.
Uuden kirjan loppuun on koottu vielä kattava hakemisto, joten eri
käsityötekniikatkin löytyvät helposti ja nopeasti. Aivan lopussa
alan ihmisiä auttaa tuiki tarpeellinen ja ensi kertaa näin laajana
julkaistu suomi-englanti-ruotsi-saksa-sanasto.
|
 |
11.3.2004 TIEDOTE W+G
Käden taidot –sarja saa sormet liikkeelle
Käden taidot -sarjan kolmas osa houkuttelee keväisiin askareisiin.
Teos esittelee kirjontaa, virkkausta, neulontaa ja kankaankudontaa.
Helpot ja hauskat ohjeet houkuttelevat raitapuseron tai lasten- ja
nukenvaatteiden ompeluun. Monipuolinen käytännön opas kertoo myös
punontatöiden periaatteista ja opastaa paperi- ja metallilankatöiden
tekoon sekä luonnon väreillä värjäämiseen.
Kirjan tekijät ovat koonneet sarjaan runsaasti eri käsityön lajeja
ja tarjoavat suuren joukon uusia ideoita. Sarjan kolmas osa kertoo
esimerkiksi, mitä virkkaus tai silkkinauhakirjonta on. Lukija saa
tarkat ohjeet, mitä välineitä ja millaisia materiaaleja hän voi
valita ja millaisia töitä luoda. Värikkäät kuvat ja selkeät mallit
houkuttelevat kokeilemaan.
Kirja sisältää myös ohjeita, miten virkata vaatteita tai neuloa
myssyt ja puserot esimerkiksi äidille ja tyttärelle. Ohjeita
noudattaen ehtii hyvin neuloa kevääksi sopivan lämpöiset asut.
|
Käsitöiden teko rentouttaa
Käsillä tekeminen aktivoi luovuuteen ja inspiroi uusiin
ratkaisuihin. Se myös rentouttaa työpäivän jälkeen. Itse valmistetut
koristeet, vaatteet ja ompeleet innostavat myös jatkamaan ja itse
tehtyä arvostetaan.
Käden taidot -sarjan toimituskunta koostuu alan ammattilaisista.
Siihen kuuluvat tekstiilialan artenomi Johanna Aydemir,
käsityönopettaja ja kuvataiteilija Pirkko Toivanen,
kotiteollisuusopettaja ja käsityötoimittaja Ulla Ralli,
käsityönopettaja ja toimittaja Anne Sneck sekä toimituspäällikkö
Hilkka Opas (WSOY). Lisäksi kirjoittajina on muita käsityöalan
asiantuntijoita. Graafinen suunnittelu on Marko von Konowin
käsialaa.
|
 |
| « takaisin |
|
|
|