Listaa kaikki tuotteet  Taide ja musiikki  Historia, kulttuuri ja maantiede
 Luonto ja eränkäynti
« takaisin
Luonnossa
Linnut 1-3
Lintujen biologia käyttäytyminen Tunnista linnut
Loppuunmyyty, ei saatavissa

Linnut-sarja esittelee laajasti lintujen maailmaa ja merkitystä ihmiselle. Sarjan teemana on ajatus, mikä linnuissa kiinnostaa ja kiehtoo. Teos käsittelee perusteellisesti lintujen ominaisuuksia, käyttäytymistä, ekologiaa ja elintapoja ja esittelee artikkeleiden yhteydessä niin kotimaisia kuin maailman lintuja.
Teossarja ei ole tavanomainen, systemaattisesti ryhmittäin ja lajeittain etenevä lajiopas vaan luo laajemman näkökulman lintuihin, lajioppaiden tietoja täydentäen ja syventäen.

Linnut-teoksen suosittelijana on myös Bird Life Suomi-Finland

Teos kuvaa havainnollisesti lintujen merkitystä nykyihmiselle ja ympäristölle - ja päinvastoin ja perehdyttää lukijan innostavasti lintuharrastuksen pariin. Teos sisältää myös uusinta tutkimustietoa, mikä herättää kiinnostuksen niin harrastajassa kuin ammattilaisessakin.
Merkittävä uusi kuvitus, runsaasti tekstien aihekuvia ja tilanteita yli kuudeltakymmeneltä suomalaiselta valokuvaajalta.
Toimituskunta:
Päätoimittaja Jan Södersved, biologi, toimittaja
Esa Hohtola FT, professori
Esa Lehikoinen, ekologian dosentti
Juha Valste, FM, tietokirjailija
Kuvatoimitaja: Jouni Klinga
Luonnossa LINNUT osa 2.
 
Luonnossa
Linnut 1-3
Lintujen biologia käyttäytyminen Tunnista linnut

1-3 osaa, yhteensä 816 sivua.
Kaikki osat valmiina.
Sivukoko 240x280mm

Yli 1000 loistavaa valokuvaa ja piirrosta, runsaasti informatiivisia teemakuvia.
Kotimainen toimitus, meille suomalaisille tehty.
Kestävä sidosasu, tukeva selaamista kestävä painopaperi.

Hyvä hakemisto.
ISBN 978-951-0-32021-1 (koko sarja)
Hinta



Loppuunmyyty, ei saatavissa



« takaisin
 © 2006 Wicanda Oy | Käyttöehdot | Palaute