|
| « takaisin |
Satusaari 1–8
|
 |
18.4.2005 TIEDOTE W+G
Satusaari-sarjan kuvitus on suomalaisten kuvittajien kulttuuriteko
Satusaari-sarjan (W+G) viimeiset osat Hulivilivuori ja Musiikkimatka
ovat ilmestyneet. Musiikkimatka sisältää jälleen uusia, mm.
Tittamari Marttisen runoja - joita Marjatta Meritähti on säveltänyt
- nuotteineen ja leikkiohjeineen, kertoo lasten- ja
nuortenkirjallisuuden tutkija, FT Päivi Heikkilä-Halttunen.
Erityisen teoksesta tekee sen ainutkertainen ja monipuolinen
kuvitus, hän korostaa. Satusaari-kuvitusnäyttely avattiin Kallion
kirjastossa, josta se lähtee kiertämään mm. moniin Etelä-Suomen
kirjastoihin.
Satusaari-sarjan tarkoitus on tyydyttää lapsuuden ajan sadun- ja
seikkailunnälkää. Sarja sisältää liki 400 erimittaista satua,
tarinaa ja runoa. Mukana on lyhyitä loruja, joissa leikitään yhdessä
lapsen kanssa, tunnelmarunoja, perinteisiä satuja ja tarinoita ja
pidempiä kertomuksia, joita kouluikäinen voi itsekin lukea – tai
laulaa. Sadut, leikit, lorut ja laulut soveltuvat 2–8-vuotiaille
kuten myös perheen yhteisiin lukuhetkiin.
Valmiin Satusaari-sarjan uudet kirjat sisältävät jälleen uutta ja
perinteistä, kotimaista ja käännettyä lastenkirjallisuutta. Osa
Hulivilivuori keskittyy yhteen teemaan, kuten jo aiemmin ilmestyneet
sarjan osat Salamaja, Lumottu metsä, Raisulan kylä, Unien ranta,
Ihmeiden torni ja Ystävysten talo.
Kuvittajien valtaisa innostus ja luovuus näkyy
Satusaaren kuvitus on kirjasarjan ehdoton valtti, sanoo sarjan
päätoimittaja Päivi Heikkilä-Halttunen. Kuvitus on varta vasten
teokseen suunniteltu ja lähes kokonaan uutta. Kirjoissa on satoja
kuvia, joten kuvittajat ovat tehneet todellisen kulttuurityön.
Sarjan kuvittajat Taru Castrén, Liisa Kallio, Timo Kästämä,
Christel Rönns ja Virpi Talvitie edustavat suomalaisen
lastenkirjakuvituksen kärkeä ja uudempaa polvea. He ovat kaikki
tunnettuja ja ansioituneita alallaan. Heidän töitään leimaavat
iloisuus, hehkuvat värit, tunnelmointi ja monet hauskat
yksityiskohdat.
|
Sarjassa on myös muutamia entuudestaan tunnetun Kristiina Louhen
aiemmin julkaistuja kuvituksia.
Satusaari-sarjan kuvituksesta on myös koottu näyttely, jossa on
esillä viitisenkymmentä työtä. Työt siirtyvät toukokuussa Helsingin
Kallion kirjastosta Malmitalon kirjastoon ja kiertävät sieltä
loppuvuoden Porvoon, Järvenpään, Turun ja Uudenkaupungin kirjastojen
kautta Tampereen kaupunginkirjastoon.
Sadut välittävät uutta tietoa lapselle
Satusaaren eri osat on koottu väljästi tietyn teeman ympärille.
Sarjan ensimmäinen osa Salamaja käsittelee lapsen elämän
kohokohtia, kasvutarinoita vauvasta kouluikään. Mukana on
kertomuksia itsetunnon kohotuksesta, uusien taitojen oppimisesta,
esimerkiksi ensimmäisestä esikoulu- ja koulupäivästä. Toinen osa
Lumottu metsä kertoo lasten luontokokemuksista maalla ja
kaupungissa vuodenkierron tahdissa. Mukana on uusia ja vanhoja
eläinsatuja ja luonnon ilmiöiden tutuksi tekemistä. Kolmas osa
Raisulan kylä kertoo jänniä juttuja noidista, peikoista,
jättiläisistä, kummituksista, merirosvoista ja muista hurjimuksista.
huumorilla höystäen. Lapsen pelkoja käsitellään psykologisesti
rakentavalla tavalla. Neljäs osa Unien ranta sisältää
tunnelmaltaan rauhoittavia, lyhyitä iltasatuja eri aihepiireistä.
Viides kirja Ihmeiden torni kertoo ihmeellisiä satuja ja
tarinoita, joissa on perinteisen ihmesadun aineksia tai jokin muu,
ällistyttävä ominaisuus. Osa Ystävysten talo pitää sisällään
mukavaa yhdessäoloa kuvaavia satuja ja tarinoita perheestä,
ystävistä ja leikistä. Seitsemäs osa Hulivilivuori on kooste
vauhdikkaista remellysseikkailuista ja hiljaisista tunnelmasaduista.
Sarjan ”kuopus” Musiikkimatka sisältää vanhoja ja uusia
lastenlauluja nuotteineen.
|
 |
23.4.2004
TIEDOTE W+G
Satusaari-sarjaan on ilmestynyt kaksi uutta osaa
Weilin+Göösin Satusaari-sarjaan on ilmestynyt kaksi uutta osaa.
Raisulan kylä kertoo jänniä juttuja noidista, peikoista,
jättiläisistä, kummituksista, merirosvoista ja muista hurjimuksista,
leppoisasti huumorilla höystäen. Kirja käsittelee lapsen pelkoja
psykologisesti rakentavalla tavalla. Unien ranta sisältää
tunnelmaltaan rauhoittavia, lyhyitä iltasatuja ja uniaiheisia
lastenrunoja ja tuutulauluja. Kirjojen kuvitus on täysin uutta.
Iloisen ja hauskan ilmeen ovat toteuttaneet Taru Castrén, Kristiina
Louhi, Christel Rönns ja Virpi Talvitie.
Satusaari on 8-osainen antologia, joka on suunniteltu noin
2-8-vuotiaiden sadun- ja seikkailunnälkään. Sarjan osat ilmestyvät
pareittain ja jokainen sisältää leikkiloruja, tunnelmarunoja,
perinteisiä satuja ja lyhyempiä tarinoita perheen pienemmille sekä
pidempiä kertomuksia isommille. Eripituiset tekstit antavat
vanhemmillekin mahdollisuuden valita, mitä lukea päivän eri
ajankohtina. Ensimmäiset ilmestyneet osat Salamaja ja Lumottu metsä
sisältävät uusien taitojen oppimis- ja kasvutarinoita sekä luonto-
ja eläinaiheisia satuja
|
Petrin sängyn alla oli mörköjä
Satusaari-sarjan jokainen kirja muodostaa itsenäisen
teemakokonaisuuden. Juuri ilmestynyt Raisulan kylä sisältää muiden
tavoin viitisenkymmentä erilaista tekstiä noin 30 kirjailijalta.
Mukana on täysin uutta kuin myös perinteistä lastenkirjallisuutta.
Pääosa teksteistä on kotimaista, osa käännettyä, esimerkiksi Hannu
Mäkelän Herra Huu lähtee töihin, Jacob ja Wilhelm Grimmin
Peukaloinen, Tuulikki Soinin Petrin sängyn alla on mörköjä sekä
Tittamari Marttisen Sokerikuun salaisuus.
Samanaikaisesti ilmestynyt Unien ranta sisältää mm. Jean de La
Fontainen Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri ja H.C. Andersenin
Prinsessa ja herne. Uudempaa lastenkirjallisuutta edustavat mm. Mari
Mörön Kissan ja koiran kiista ja Ritva Toivolan Eno ja lumimies.
Seuraava kirjapari Ihmeiden torni ja Ystävysten talo ilmestyvät
syksyllä ja viimeiset kaksi Hulivilivuori ja Musiikkimatka vuoden
2005 keväällä.
Toimituskunta
Satusaari-sarjan päätoimittajana ja toimituskunnan puheenjohtajana
toimii lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi
Heikkilä-Halttunen. Tittamari Marttinen ja Timo Parvela ovat
kumpikin lastenkirjailijoita. Sarjan kokonaissuunnittelussa sekä
ensimmäisten osien suunnittelussa toimituskunnassa on ollut mukana
myös muusikko ja lastenkirjailija Laura Voipio. Sarjan vastaavana
toimittajana toimii Kirsti Kujanen WSOY:ltä.
|
 |
| « takaisin |
|
|
|