Listaa kaikki tuotteet  Taide ja musiikki  Historia, kulttuuri ja maantiede
 Historia, kulttuuri ja maantiede
« takaisin
Suomen kulttuurihistoria 1-5
Teossarja loppuun myyty, ei saatavissa

Suomen kulttuurihistoria 1-5 kertoo eturivin tutkijoidemme viimeisimmän tiedon ja tulkintojen pohjalta sen, millainen maa Suomi on ja millaiset henkiset virtaukset ovat kautta aikojen muovanneet Suomea ja suomalaisia. Teossarja etenee neljässä ensimmäisessä osassa esihistoriasta n. vuodesta 10000 eKr. nykypäivään 2000-luvulle. Viides osa sisältää 500 pienoiselämäkertaa Suomen kulttuurihistoriassa
vaikuttaneista henkilöistä sekä luetteloita muista eri tavoin kunnostautuneista kulttuurin toimijoista. Lisäksi siinä on koko sarjan yhteinen asiasana-, henkilö- ja paikannimihakemisto. Teossarjan tarkoituksena on kuvata niitä piirteitä, jotka ovat muovanneet esihistoriallisen ajan pyyntikulttuurin suomalaisista heimoista nykypäivän suomalaisia, korkeatasoisen teknologian, taiteen ja tieteen taitajia.
Suomen kulttuurihistoria 1-5 -sarjan sisältö kertaa kursorisesti myös poliittisen historian tapahtumia, mutta näkökulma lähtee kulttuurisista ilmiöistä. Kulttuuri käsitteenä kattaa lähes kaiken ympärillämme näkyvän, ja mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän tulee ilmiöitä, joita voidaan pitää kulttuurina.
Ymmärtääksemme itseämme on hyvä tietää, miten tässä maassa aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet sitä jalustaa, jonka päällä nykyinen kulttuurimme ja hyvinvointimme lepäävät.
Sarjan päätoimittaja on FT, dosentti Laura Kolbe.
Teossarjan suunnittelusta on vastannut 11-jäseninen toimituskunta, jossa kustantajan edustajana on sarjan toimituspäällikkö, FK Tuula Kousa.

Muut jäsenet ovat:

• Nils Erik Forsgård FT (Helsingin yliopisto), Junior Professor, Humboldt-Universität zu Berlin

• Timo Joutsivuo FT, tutkijatohtori, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto

• Anja Kervanto Nevanlinna FT, akatemiatutkija, dosentti, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto
• Rainer Knapas FL, Helsingin yliopisto

• Tuomas M.S. Lehtonen FT, dosentti, Renvall-instituutin johtaja, Helsingin yliopisto

• Pasi Mäenpää VTM, tutkija, Helsingin yliopisto

• Jukka Relander Master of Arts, tutkija, Helsingin yliopisto

• Kirsi Saarikangas FT, taidehistorian ja naistutkimuksen dosentti, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto

• Minna Sarantola-Weiss FL, tutkija, Helsingin yliopisto

Toimituskunnan lisäksi sarjan kirjoittajina on asiantuntijoita historian ja yhteiskunnan eri aloilta.
Suomen kulttuurihistoria 1-5

Koko: 210x 260 mm. Yhteensä lähes 2400 sivua
Yhteensä n. 1750 neliväri- ja mv-kuvaa, karttaa sekä muuta graafista esitystä. Kattavat sisällysluettelot ja hakemistot jokaisessa osassa.
Sidottu, kansimateriaali: kluutti foliopainatuksella, suojapäällinen. Paperi: Galerie Art Silk
Graafinen suunnittelu: Heljä Silvennoinen ja Aimo Katajamäki
ISBN 951-31-1841-x (sarja)
Teossarja on kokonaisuudessaan valmis.
Hinta

-



Tilaajaetuna veloituksetta:
-
  Teossarja loppuun myyty, ei saatavissa
« takaisin
 © 2006 Wicanda Oy | Käyttöehdot | Palaute