Listaa kaikki tuotteet  Taide ja musiikki  Historia, kulttuuri ja maantiede
 Historia, kulttuuri ja maantiede
« takaisin
Suomen naisen vuosisadat 1-4


Vuonna 2006 Suomessa vietetään naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden satavuotisjuhlaa. Maailman edistyksellisimmän perustuslain tukemina suomalaiset naiset valitsivat ensimmäisinä maailmassa naisia parlamenttiin heti lähes kymmenesosan edustajista. Se oli saavutus, jonka tavoittaminen vei muilta kansoilta vuosikymmeniä.
Tätä saavutusta kunnioittaa Suomen naisen vuosisadat -kirjasarja. Se kertoo suomalaisen naisen tiestä maatalousyhteiskunnan naisten töiden taitajasta nykypäivän kaupunkilaiseksi osaajaksi. Teossarjan aikajänne on tuhat vuotta. Sen aihe on naisten elämä kokonaisuudessaan, hänen toimensa perheessä ja leivänhankinnassa, työssä ja taiteissa.
Naisten tarinat ovat selviytymistarinoita kaikkialla, mutta erityistä kestävyyttä ja kekseliäisyyttä on vaadittu ankarissa oloissa pohjoisen perillä, sivistyneen maailman äärilaidalla. Suomalaisen naisen vahvuudesta, opinhalusta ja sitkeydestä kertoo Suomen naisen vuosisadat tuhannella sivullaan.

1.osa Piikasesta maisteriksi
2.osa Toivon rakentajat
3.osa Taiteen toinen puoli
4.osa Tiennäyttäjät
1 PIIKASESTA MAISTERIKSI

Suomalaisen naisen historia itsenäisyyteen asti.
Kirjailija Kaari Utrio kertoo suomalaisen naisen


elämästä menneinä vuosisatoina.
2 TOIVON RAKENTAJAT

Suomalainen nainen itsenäisyyden aikana.


Teoksen päätekstin on laatinut fil. tri Aura Korppi-Tommola.
3 TAITEEN TOINEN PUOLI

Suomen naiset taiteilijoina.
Kirjoittajina ovat kirjailija Kaari Utrio, fil. lis. Rakel Kallio


ja kasvatust. maist., toimittaja Sari Savikko.
4 TIENNÄYTTÄJÄT

Uranuurtajanaiset, naisjärjestöjen esittely, hakemisto.


Tämän osan on kirjoittanut fil. tri Leeni Tiirakari.
Suomen naisen vuosisadat 1-4

Koko 210x 260 mm. n. 250 sivua/ osa yhteensä yli 1000 sivua. Runsas neliväri- ja mv-kuvitus. Naisjärjestöjen esittelyt ja kattavat hakemistot osassa 4. Paperi Galerie Art Silk 150 g. Sidottu, suojapäällinen, kultafoliointi Kannen ulkoasu Helena Kajander.
ISBN 951-31-3162-9 (sarja)
Teossarja on kokonaisuudessaan valmis.
Hinta

380 €

- Laskulla lähetysten mukaan käteishinta 380 €
Kaikki valmiit osat toimitetaan heti.
Postimaksutta.

Tilaajaetuna veloituksetta:
Upeasti kuvitettu puutarhanhoidon käsikirja: Fengshui puutarhassa
 
« takaisin
 © 2006 Wicanda Oy | Käyttöehdot | Palaute